Print This Page

Elämän Estradilla Ry


Jokainen ihminen on yksin oman elämänsä estradilla. Siinä hän joutuu jossakin vaiheessa tutustumaan itseensä. Meihin ulkoapäin muiden ihmisten taholta luodut kuvat särkyvät väkisinkin. Ne eivät kestä. Ulkoapäin meihin suunnatut ja meiltä vaaditut rooliodotukset eivät tyydytä loputtomiin. Saatamme itsekin luulla ja tahtoa itsemme olevan jotain muuta, kuin mitä todellisuudessa olemme. Sekään ei kestä niin, että siitä voisi muodostaa todellisia, todellisen elämän aineksia. Jäljelle jää ihminen johon pitää tutustua. Kohdata itsensä itsenään, vasten kasvoja, yksin, oman elämänsä estradilla.

Se on elämän pisin matka. Se on matka minuuteen.

Tätä tarkoitusta varten Elämän Estradilla ry perustettiin vuonna 2004. Vilpitön toiveemme on olla tukemassa yksilöitä heidän kulkiessaan tätä matkaa erilaisina ihmisinä, eri vaiheissa, eri suuntaisina, eri päämääriä kohti. Ei työntäen väkisin kenellekään meidän elämän mallejamme, vaan rohkaista ihmisiä löytämään oma elämänsä, oma itsensä, oma henkilökohtainen suhteensa Jumalaan.

Matka ihmisen luokse kestää pitkään. Ensin ensi lähestyminen, pieni pala kerrallaan tutustuminen, muutamien asioiden varovainen jakaminen yhdessä jne. eteenpäin meneminen suhteen luomisessa lähimmäisen kanssa. Se kysyy aikaa, malttia, jopa voimia, mutta kaikki ihmiset ovat sen arvoisia.

Haluamme jakaa kanssasi kaikkia niitä kysymyksiä, mitä yhdessä voimme löytää suhteessa ihmisyyteen, elämään ja uskoon.


Edelliselle sivulle: Romanit.Net
Next page: Info